Puolimatkan krouvi

Matkaa on nyt taitettu puoleen väliin. Reilu kaksi kuukautta on takana ja samanmoinen edessä. Koko ajan olen pitänyt mielessä sitä, että kaikesta mitä teen, olisi jäätävä riittävät muistiinpanot, Saija, sinulle ja muulle tiimille. Näin viestikapula ei tipahda, kun kesäkuun toisella viikolla siirryn taas Metropoliaan. Olen itse saanut hypätä hyvin dokumentoitujen projektien kelkkaan ja saanut kaiken tarvitsemani tiedon tiimiläisiltä täällä. Samaan kuntoon haluan jättää oman osuuteni.

Tässä vaiheessa kevättä, kun niin monta alkua on jo viritetty, alkaa jo miettiä, ehtiikö kaikkea tehdä loppuun tai hyvään vaiheeseen ennen kuin on jo aika lähteä. Tämä on myös jo hetki, jolloin tietää kokemuksen perusteella, miltä vaihtopaikan työ saattaisi tuntua pidemmällä aikavälillä. Meillä molemmilla on ammattitaitoa ja valmiutta tehdä toisen työtä, joten “alan vaihto” joksikin aikaa ei olisi mitenkään ihmeellistä.

Itse voin rehellisesti sanoa, että mielelläni jatkaisin joidenkin Ylen hommien kanssa vielä syksyllä. Entäpä sinä, Saija, voisitko nähdä itsesi jatkossakin opettajana? Saammeko sinusta vakituisen vierailijan myös tulevaisuudessa? Tiedän, että olet tehnyt järeää työtä esim. medialainsäädännön kurssin kanssa, joten olisi kyllä mahtavaa, jos voisit käydä vetämässä sen toistekin.

Yle-aika on hyödyttänyt minua jo nyt todella paljon. Olen saanut aitiopaikalta seurata median kuumimpien trendien ja varsinkin mediateknologian kehittymistä. Yksi niistä on 360 asteen videokuvaus ja interaktiivinen virtuaalitodellisuus, johon olen päässyt tutustumaan suomalaisen virtuaalimaailmaa kehittävän yhteisön, FIVR:in, demojen kautta. Koululta käsin en ehkä olisi hoksannut hankkiutua demopäivään, johon sain nyt kutsun työkaverilta täällä.

Työpaikkaruokalan liepeillä Isossa pajassa oli pystyssä demo, johon sain vietyä myös Metropolian kollegan suunnittelupalaverin päätteeksi. Samalla myös Ylen kollegani ottivat aikaa kokeilla samaa virtuaalimaailmaa. Mukava, pieni, yhteistä ideointia virittelevä kokemus. Tätä ei olisi ehkä yhtä helposti tapahtunut koululla.

Täällä ollessa olen rohkeammin kysellyt projekteihin mukaan opettajakollegoja, joiden kanssa en aiemmin ole tehnyt yhteistyötä. Olemme hiihdelleet samoilla käytävillä ja istuneet samoissa kokouksissa, mutta emme ole hoksanneet voivamme vetää yhteisiä kursseja. Olemme nyt inspiroineet toisiamme tarttumaan aihealueisiin, joiden opettamista olemme jo omilla tahoillamme aiemminkin miettineet, mutta joita ei välttämättä ole vielä edes opetussuunnitelmassa. Tämä vaihto on ainakin omalta osaltani jouduttanut niiden ottamista työn alle.

Ylessä ollessa olen myös entistä enemmän miettinyt yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa. Projektilähtöisesti ajatellessa miettii, missä asioissa kukin korkeakoulu on parhaimmillaan, ja mistä erilaista osaamista, laitteistoa, kalustoa ja työtiloja haalisin, jos olisin Ylen tuottaja. Korkeakoulujen yhteistyötä on toki tehty pitkään ja paljon ilman mediatalojakin. Olen omien opettajakollegojen kautta tutustunut myös esimerkiksi Aallon opettajiin, joihin omilla opettajakollegoillani oli jo hyvä kontakti. Pääsiäisen jälkeen käyn Mediapoliksessa ja kuulen heidän hyvistä yhteistyökäytännöistään.

Ylen suunnasta katsoen en pidä muita korkeakouluja tai mediataloja toisilleen uhkana, vaan näen paljon uusia hyötyjä yhteistyölle. Naiivi ei tietenkään pidä olla, sillä näinä aikoina monen korkeakoulun ja mediatalon yksilöt ja yksiköt ovat olleet irtisanomis-, lopettamis- ja yhteensulauttamisuhan alla. Jotkut muut mediatalot ja muutamat poliittiset päättäjät ovat alkuvuoden aikana ryöpyttäneet Yleä tavalla, jota on ollut hieman hämmentävää seurata. Eikö Yle tee sille lakisääteisesti kuuluvaa tehtäväänsä? Eikö Yle saisi kehittyä verkkojournalismissaan? Eivätkö toisaalta muut mediatalot voi rauhassa kehittää omaa audio- ja videoilmaisuaan ja muuta uusien teknologioiden mahdollistamaa kerrontaansa? Miten tarkkaan tutkittu journalismi olisi millekään puolueelle uhka?

Vaikka muutokset voivat joskus olla yllättävän nopeita, nämä asiat tuskin ratkeavat tämän kevään aikana. Muutos on jatkuvaa, mennään siis virran mukana.

Välitodistus

Hiihtoloma katkaisi intensiivisen alun opettajan hommissa. Nyt henki kulkee jo vähän vapaammin. Opetusmateriaaleja ei enää samalla "jollei taidolla, niin raivolla" -mentaliteetilla tarvitse rakentaa.

Mitenköhän mulla sujuu, noin yleisesti?

Palautetta voi saada niin monella tavalla. Kokenut opettaja voi käytävällä kysäistä noviisilta, kuinka sujuu, ja jakaa vinkin koskien aikatauluja. Lounaalla voi seniori kertoa omista tavoistaan valmistella työläitä kursseja. Tiimi voi jakaa tehtäviään tasapuolisesti, niin että tulee olo täysivaltaisesta jäsenyydestä. Mielipiteiden ja näkemysten kysyminen, toisen huomioiminen, palautetta kaikki tyynni. Olen myös vastaanottanut suoraa kehua ja tsemppiä kollegoilta. Tunnen itseni arvostetuksi jäseneksi tässä opettajakunnassa.  En tiedä miten liittyminen väliaikaiseen yhteisöön voisi paremmin mennä.

Opiskelijoilta olen myös itse hakenut palautetta opetustyöstä. Palaute on ollut rakentavaa, mieltäni kohottavaa ja opetustyötä motivoivaa. Parhaat palat kätken sydämeeni ja otan esiin synkällä hetkellä.

Kun ihmiset kuulevat Minnan ja minun työkierrosta, enemmistö reagoi huudahtamalla: "Vau!" Tarkempi keskustelu paljastaa, että mahtavaksi koetaan lähinnä kaksi asiaa:
1. joku lähtee toiseen organisaatioon (melkein) tuosta vaan
2. organisaatio päästää jonkun lähtemään/ ottaa vastaan vaihdokkaan.

Ja onhan siinä eroa, hakeutuuko itse satelliitiksi vai ammutaanko ilmaan pyytämättä.

Tämä kevät on henkilökohtaisen kehittymisen aikaa. Mielentilani on vahvasti prosessoiva. Parhaimmillaan se tuo jotain uutta tai toisin tekemistä myös omalle organisaatiolleni. Mitä, jää nähtäväksi.