Kuuluisa kysymys: miltä nyt tuntuu?

Työvaihdon päätteeksi meitä haastatteli kuvitteellinen toimittaja.

Miten ennakko-odotuksenne työkiertoa kohtaan toteutuivat?

S: Toivoin virkistäytyväni, sillä uskon, että jos tekee välillä jotain ihan muuta, aivot saavat uutta virikettä. Tämä toteutui hyvin. Katsoin puoli vuotta kaukaa omaa yhtiötä. Se muuttuu yhä kiihtyvämmällä tahdilla, ja se on minusta hyvä asia.

Toivoin myös oppivani paljon uutta. Tämä toteutui pienemmässä määrin. Taloillamme on samankaltaisia toimintaprosesseja, eikä opetuskaan ollut minulle täysin uutta.
Ennakkoon en pelännyt mitään. Huolet olisivatkin olleet turhia.

M: Omat odotukseni olivat hyvin samankaltaisia kuin Saijan. Virkistymistä, uusia ideoita, mahdollisuuden käyttää omia taitoja toisessa ympäristössä. Monet toiveet toteutuivat tavoilla, joita en etukäteen osannut edes ajatella.

Toivoin pääseväni lähelle Ylen sisältöjen kehittelyä. Kevään aikana viritetyt Yle-Metropolia -projektit veivätkin suoraan sisältöjen ja  toimintatapojen kehityksen ytimeen. Sain myös toisen hienon näköalan aiheeseen, kun tein Transmedialabralle minitutkimuksen transmedian tekemisestä Ylessä.

Toivoin myös saavani mahdollisimman paljon tietoa Ylen kehitystyöstä laajemminkin. Yllätyin monilta osin siitä, kuinka intohimoisesti Ylessä kehitetään teknologiaa, verkkoa ja sosiaalista mediaa entistä paremmalle journalismille sopivaksi. Virkistyinkö: todellakin! Sainko uusia ideoita: monia!

Mikä innosti kevään aikana eniten?

S: Loppukevään kohokohta oli osallistuminen Metropolian uusien opiskelijoiden valintaan. Haku käynnistyi jo huhtikuussa. Tuolloin arvioin ennakkotehtävien onnistumista. Kesäkuun alussa vietimme erittäin intensiivisen ja varmaan hakijoille rankan testiviikon tehtävineen ja haastatteluineen. Nautin joka minuutista.

M: Ylen ja Metropolian sekä laajemmankin korkeakouluverkoston yhteistyön virittäminen innosti kovasti. Oli hienoa nähdä, kuinka energisen uteliaasti yleläiset lähtivät mukaan projekteihin. Samalla syttyi monta uutta pilkettä silmäkulmaan. En malta odottaa uusia avauksia.

Tuliko pettymyksiä?

S: Yritin parhaani puhaltaa luokkahuoneopetukseen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vain osin tunnen tässä onnistuneeni. Jotkut opiskelijoista osoittivat heikkoa sitoutumista opintoihin. Ilman pätevää syytä poissa olleet, krooniset myöhästelijät tai muuten vaan sluibailijat harmittivat. Nyt antaisin neuvon itselleni vuoden alkuun: pidä kovaa kuria!

M: Kotipesäni oli HR-tuki, jonka ydintehtäviä en lopulta varsinaisesti tehnyt kuin osaksi työajastani. Ajattelin, etten voisi olla tiimille parhaalla tavalla hyödyksi. Osasto oli juuri muuttanut toimintatapaansa siten, ettei kehitystyö ollut enää varsinaisesti tiimini tehtävä. Minulle annettiin kuitenkin täydet valtuudet tehdä kehitystyötä ja jopa uusia avauksia, joten panokseni ei lopulta mennyt sillä tavalla ohi oman osaston toiminnasta kuin pelkäsin.

Miten arvioisitte omaa panostanne vierailevana työntekijänä?

S: Uudistin opetusta joiltain osin. Päivitin sisältöjä vahvasti työelämälähtöisyyden suuntaan. Kävin koko opettajakunnan kanssa lounaskeskusteluja, joissa molemminpuolinen ymmärrys lisääntyi koskien sekä media-alan muutoksia että oman yhtiön tapaa työstää niitä. Saman padan ääressä istutaan, on kyse koulutuksesta tai julkisesta palvelusta.

M: Sain paljon positiivista palautetta esimerkiksi verkko-oppimisalustan  hankkimisesta Ylen henkilöstökoulutuksen käyttöön. Työ oli odottanut tekijäänsä jonkin aikaa, ja sain viedä projektin sille mallille, että varsinainen kurssien teko voi alkaa. Koin olleeni hyödyksi. Sain myös minitutkimuksestani kiitosta - transmediaiselle kehitystyölle tuli sen kautta uutta pontta.
Uskon solahtaneeni joukkoon aikaansaavana jäsenenä ja tuoneeni taloon uusia ideoita ja varteenotettavia konsepteja. Energiaa virtasi siis molempiin suuntiin.

Mitä viette organisaatioonne tuliaisina takaisin?

S: Virkistyneen minän lisäksi uuden verkoston yhteistyömaailmasta. Opetusmateriaalini pystytään hyödyntämään Ylen sisäisissä koulutusprosesseissa ja toivottavasti myös osana yleisölle tarjottavaa mediakasvatuspalvelua. Varmaan muutakin tarttui mukaan, mutta sitä pystyn arvioimaan vasta vähän haudutettuani tapausta.

M: Vien mennessäni uuden yhteistyömallin Ylen ja Metropolian välille, mallin tehdä yhteisiä projekteja osana koulutusta, työharjoittelupaikkoja, opinnäytetyöprojekteja sekä viisi monialaista projektia syksyllä toteutettavaksi. Osassa tehdään yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen kanssa. Useita aihioita odottaa jo seuraavaa kevättä. Vien myös mukana uusia näköaloja ja verkostoja useammankin osaamisalueen käyttöön. Sekä joitakin sellaisia konsepteja, joista en voi vielä laajemmin puhua. ;)

Miltä nyt tuntuu?

S: Ihan mahtavalta. Kaikki sujui niin hyvin, ja seuraavat kiertolaiset ovat jo valmiina vaihtoloikkaan. Minnalle kiitos kollegiaalisesta tuesta, pidimme yhteyttä koko reissun. Paluu omiin, osiin uusiin hommiin ja tuttujen työkavereiden pariin tuntuu sekin huippuhyvältä. Sitä ennen: kesäloma tuntuu nyt erittäin ansaitulta!

M: Todella hienolta ja kiitolliselta. Saimme vaihdon onnistumiseksi upeasti tukea molemmista taloista. Molemminpuolinen hyöty nähtiin ja siihen uskottiin. Oli hienoa voida avata latua kollegoille. Ja kiitos sinulle, Saija! Nyt kesälomalle: akut on ladattava täyteen ensi syksyä varten!

Loppu häämöttää

Saija, kuulostaa todella hienolta, että olet "löytänyt itseäsi" vaihdon aikana. Jotain samankaltaista olen itsekin kokenut. Olen tullut nähdyksi uudella tavalla ja omat näköalani ovat laajentuneet.

Toisaalta näen myös media-alan paineet ja muistan vanhat esteet ja hidasteet, jotka ovat erilaisten projektien toteutusten tiellä. Silti mahdollisuus luoda uutta on Ylessä mielestäni toisenlainen kuin aiemmin. Vaikka Yle on iso ja jähmeä organisaatio, siellä on mahdollista olla myös ketterä.

Mitä omiin duuneihin tulee, niin näinhän siinä kävi, että työvaihtoni loppuajasta tuli kiireisempi kuin uskoinkaan. Yle-Metropolia -hankkeet vaativat paljon suunnittelua Metropolian monen eri alan opettajan, Ylen asiantuntijoiden ja tilaajien sekä muiden korkeakoulujen opettajien kanssa. Uusia ideoita syntyy, ja olen yrittänyt tarttua niihin vielä ennen vaihtoani. Suunnitelmia ja sopimuksia pitkäjänteisemmästä yhteistyöstä tehdään.

Vierailijoiden kurssit on järjestetty ja verkko-oppimisalustan viritys tehty.  Tein jopa pitkästä aikaa vähän kuvaajan ja leikkaajan hommia - kiireessä tuntemattomalla kalustolla ja vuosien jälkeen leikkausohjelman toimintoja muistellen. Teknisen toteutuksen puolesta en laittaisi kyseistä tietoiskutaltiointia yleiseen jakeluun. Ylen ammattilaisten edessä saa jo riittävästi hävetä. ;)

Vielä pitäisi paketoida yhden kyselyn tulokset yhteen. Hommaan käsiksi pääsy viivästyi jonkin verran ja kooste teettää töitä tässä lähdön kynnyksellä.

Asioita jäi paljon myös kesken, kuten oletettavaa olikin. Toivon, että kapulanvaihto, Saija, sinun, muiden tiimiläisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa onnistuu lennosta. 

Tuntuu siltä, että vaihdosta on ollut hyötyä niin itselleni kuin Metropolialle ja Ylelle. Monet kollegat ovat tulleet mukaan uusiin kuvioihin, ja uusia verkostoja on syntynyt Ylessä ja korkeakoulujen välillä moniin suuntiin. Ensi syksynä suunnitellut projektit toteutuvat. Silloin vasta jännää onkin.

Tiedossa ovat myös jo seuraava vaihtajat.

Mutta nyt vielä sorvin ääreen! Kun juhannus koittaa, on aika summata kokemus.

Kymmenen kärjessä

Hienoa, Minna, ihailen jaksavaisuuttasi: iso ponnistus tänä keväänä ja sinulla vaan pukkaa isoja ajatuksia! Minusta tuntuu, että omat voimani rajoittuvat pienten, omaa napaa lähellä liikkuvien asioiden havainnointiin.

Toisaalta niitäkin täytyy välillä noteerata. Tässä kevään kymmenen huippuhetkeäni. Hetkiä, joita ympärillä olevat eivät välttämättä edes huomanneet. Hetkiä, jolloin itse liikahdin ja tein (ehkä itseltäkin piilossa vielä) päätöksiä omasta tulevaisuudesta.

10. Se hetki, kun viimeisen virkkeen piste powerpoint-showssa piirtyi silmiini. Selvisin sittenkin opetusmateriaaliurakasta!

9. Sain tarvittaessa pidettyä kuria luokassa.

8. Kun opiskelijalle syttyi silmiin lamppu ja hän sen valaisemana alkoi siirtyä oikeaan suuntaan.

7. Kun keskustelin opettajakollegojen kanssa muina naisina lounaalla eikä muistanut, että olen vierailevaa henkilökuntaa.

6. Se päivä, kun vastasin selkeästi kaikkiin opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.

5. Kollegat, jotka Ylen käytävillä ilahtuivat nähdessään minun piipahtavan siellä ja kysyivät: “Koska tuut takaisin?”

4. Kun yritin parhaani, mutta mokasin, enkä kuollut.

3. Kävin inspiroivan keskustelun lahjakkaan opiskelijan kanssa.

2. Kollega kiitti hyvin tehdystä työstä.

1. Kun tajusin, että olen itse taas lähempänä sitä, miksi minut on tarkoitettu.

Ei huono kevät!

Puolimatkan krouvi

Matkaa on nyt taitettu puoleen väliin. Reilu kaksi kuukautta on takana ja samanmoinen edessä. Koko ajan olen pitänyt mielessä sitä, että kaikesta mitä teen, olisi jäätävä riittävät muistiinpanot, Saija, sinulle ja muulle tiimille. Näin viestikapula ei tipahda, kun kesäkuun toisella viikolla siirryn taas Metropoliaan. Olen itse saanut hypätä hyvin dokumentoitujen projektien kelkkaan ja saanut kaiken tarvitsemani tiedon tiimiläisiltä täällä. Samaan kuntoon haluan jättää oman osuuteni.

Tässä vaiheessa kevättä, kun niin monta alkua on jo viritetty, alkaa jo miettiä, ehtiikö kaikkea tehdä loppuun tai hyvään vaiheeseen ennen kuin on jo aika lähteä. Tämä on myös jo hetki, jolloin tietää kokemuksen perusteella, miltä vaihtopaikan työ saattaisi tuntua pidemmällä aikavälillä. Meillä molemmilla on ammattitaitoa ja valmiutta tehdä toisen työtä, joten “alan vaihto” joksikin aikaa ei olisi mitenkään ihmeellistä.

Itse voin rehellisesti sanoa, että mielelläni jatkaisin joidenkin Ylen hommien kanssa vielä syksyllä. Entäpä sinä, Saija, voisitko nähdä itsesi jatkossakin opettajana? Saammeko sinusta vakituisen vierailijan myös tulevaisuudessa? Tiedän, että olet tehnyt järeää työtä esim. medialainsäädännön kurssin kanssa, joten olisi kyllä mahtavaa, jos voisit käydä vetämässä sen toistekin.

Yle-aika on hyödyttänyt minua jo nyt todella paljon. Olen saanut aitiopaikalta seurata median kuumimpien trendien ja varsinkin mediateknologian kehittymistä. Yksi niistä on 360 asteen videokuvaus ja interaktiivinen virtuaalitodellisuus, johon olen päässyt tutustumaan suomalaisen virtuaalimaailmaa kehittävän yhteisön, FIVR:in, demojen kautta. Koululta käsin en ehkä olisi hoksannut hankkiutua demopäivään, johon sain nyt kutsun työkaverilta täällä.

Työpaikkaruokalan liepeillä Isossa pajassa oli pystyssä demo, johon sain vietyä myös Metropolian kollegan suunnittelupalaverin päätteeksi. Samalla myös Ylen kollegani ottivat aikaa kokeilla samaa virtuaalimaailmaa. Mukava, pieni, yhteistä ideointia virittelevä kokemus. Tätä ei olisi ehkä yhtä helposti tapahtunut koululla.

Täällä ollessa olen rohkeammin kysellyt projekteihin mukaan opettajakollegoja, joiden kanssa en aiemmin ole tehnyt yhteistyötä. Olemme hiihdelleet samoilla käytävillä ja istuneet samoissa kokouksissa, mutta emme ole hoksanneet voivamme vetää yhteisiä kursseja. Olemme nyt inspiroineet toisiamme tarttumaan aihealueisiin, joiden opettamista olemme jo omilla tahoillamme aiemminkin miettineet, mutta joita ei välttämättä ole vielä edes opetussuunnitelmassa. Tämä vaihto on ainakin omalta osaltani jouduttanut niiden ottamista työn alle.

Ylessä ollessa olen myös entistä enemmän miettinyt yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa. Projektilähtöisesti ajatellessa miettii, missä asioissa kukin korkeakoulu on parhaimmillaan, ja mistä erilaista osaamista, laitteistoa, kalustoa ja työtiloja haalisin, jos olisin Ylen tuottaja. Korkeakoulujen yhteistyötä on toki tehty pitkään ja paljon ilman mediatalojakin. Olen omien opettajakollegojen kautta tutustunut myös esimerkiksi Aallon opettajiin, joihin omilla opettajakollegoillani oli jo hyvä kontakti. Pääsiäisen jälkeen käyn Mediapoliksessa ja kuulen heidän hyvistä yhteistyökäytännöistään.

Ylen suunnasta katsoen en pidä muita korkeakouluja tai mediataloja toisilleen uhkana, vaan näen paljon uusia hyötyjä yhteistyölle. Naiivi ei tietenkään pidä olla, sillä näinä aikoina monen korkeakoulun ja mediatalon yksilöt ja yksiköt ovat olleet irtisanomis-, lopettamis- ja yhteensulauttamisuhan alla. Jotkut muut mediatalot ja muutamat poliittiset päättäjät ovat alkuvuoden aikana ryöpyttäneet Yleä tavalla, jota on ollut hieman hämmentävää seurata. Eikö Yle tee sille lakisääteisesti kuuluvaa tehtäväänsä? Eikö Yle saisi kehittyä verkkojournalismissaan? Eivätkö toisaalta muut mediatalot voi rauhassa kehittää omaa audio- ja videoilmaisuaan ja muuta uusien teknologioiden mahdollistamaa kerrontaansa? Miten tarkkaan tutkittu journalismi olisi millekään puolueelle uhka?

Vaikka muutokset voivat joskus olla yllättävän nopeita, nämä asiat tuskin ratkeavat tämän kevään aikana. Muutos on jatkuvaa, mennään siis virran mukana.

Välitodistus

Hiihtoloma katkaisi intensiivisen alun opettajan hommissa. Nyt henki kulkee jo vähän vapaammin. Opetusmateriaaleja ei enää samalla "jollei taidolla, niin raivolla" -mentaliteetilla tarvitse rakentaa.

Mitenköhän mulla sujuu, noin yleisesti?

Palautetta voi saada niin monella tavalla. Kokenut opettaja voi käytävällä kysäistä noviisilta, kuinka sujuu, ja jakaa vinkin koskien aikatauluja. Lounaalla voi seniori kertoa omista tavoistaan valmistella työläitä kursseja. Tiimi voi jakaa tehtäviään tasapuolisesti, niin että tulee olo täysivaltaisesta jäsenyydestä. Mielipiteiden ja näkemysten kysyminen, toisen huomioiminen, palautetta kaikki tyynni. Olen myös vastaanottanut suoraa kehua ja tsemppiä kollegoilta. Tunnen itseni arvostetuksi jäseneksi tässä opettajakunnassa.  En tiedä miten liittyminen väliaikaiseen yhteisöön voisi paremmin mennä.

Opiskelijoilta olen myös itse hakenut palautetta opetustyöstä. Palaute on ollut rakentavaa, mieltäni kohottavaa ja opetustyötä motivoivaa. Parhaat palat kätken sydämeeni ja otan esiin synkällä hetkellä.

Kun ihmiset kuulevat Minnan ja minun työkierrosta, enemmistö reagoi huudahtamalla: "Vau!" Tarkempi keskustelu paljastaa, että mahtavaksi koetaan lähinnä kaksi asiaa:
1. joku lähtee toiseen organisaatioon (melkein) tuosta vaan
2. organisaatio päästää jonkun lähtemään/ ottaa vastaan vaihdokkaan.

Ja onhan siinä eroa, hakeutuuko itse satelliitiksi vai ammutaanko ilmaan pyytämättä.

Tämä kevät on henkilökohtaisen kehittymisen aikaa. Mielentilani on vahvasti prosessoiva. Parhaimmillaan se tuo jotain uutta tai toisin tekemistä myös omalle organisaatiolleni. Mitä, jää nähtäväksi.

Vaihtoon: päästä vai joutua?

Kuuden viikon vaihtariajan jälkeen on mukava kertoa, että hommat ovat alkaneet rullata kiinnostavalla tavalla. Hitaan alun jälkeen isommat ja pienemmät rattaat ovat lähteneet liikkeelle.

Tapaamiset sosiaalisen median ja journalismin kehittämiseen keskittyneiden ihmisten, tilaus- ja julkaisuprosesseissa mukana olevien ammattilaisten ja prosesseja kehittävien henkilöiden kanssa ovat tuoneet valtavasti lisää ymmärrystä siitä, mitä Ylessä ja alalla tapahtuu. On ollut mukava tavata ihmisiä, joiden kanssa olen aiemmin tehnyt työtä ja tutustua uusiin tuttavuuksiin.

Myös oman osaston uudet toimintaperiaatteet alkavat olla selvillä ja palvelulupauksen suunnittelu on toiminut Google Drivessa vaivattomasti. Erilaisten tukipyyntöjen palveluprosesseja on pikatestattu ja vaikuttaa siltä, että myös osastoille on helppo viestiä, mitä meiltä voi pyytää ja mitä ei.

Yle-Metropolia  -yhteistyö on poikinut lyhyessä ajassa useita innostavia projekteja. Sisäisiin koulutuksiin tarvittavan verkko-oppimisalustan valintaa puuhatessa on ollut hauska hyödyntää aikaisempia verkostoja ja tutustua uusiin. Verkostojen virittely ja match making onkin puuhaa, johon uppoaa mielellään.

Olen ollut iloisesti yllättänyt  siitä, kuinka eri elämänvaiheissa luodut verkostot yhdistyvät nykyisessä työssäni. Tuntuu myös mukavalta, että täällä arvostetaan sitä, mitä minulla on annettavana. Se osaaminen, jota on Metropoliassa ollessa pitänyt itsestään selvänä, on tullut Ylessä uudenlaiseen käyttöön.

Minulta on myös kyselty työvaihdon sujumisesta ja varovaisesti udeltu, millä tavalla vastaavanlaiseen vaihtoon voisi päästä. Opettaminen tai muu työ talon ulkopuolella kiinnostaa, mutta useilla on myös toive päästä vaihtamaan jonkun kanssa paikkaa Ylen sisällä. Kaikille ei välttämättä ainakaan heti löydy paria, jonka kanssa voi suoraan vaihtaa paikkaa. Silloin pitäisi järjestellä työkiertoa, jossa liikkeelle lähtee useampi henkilö. Se vaatii toki huomattavasti enemmän järjestelyjä sekä vaihtoon lähtijöiltä että varsinkin esimiehiltä.

Oma vaihtoni tapahtui yllättävän nopeasti ja vaivattomasti. Kun oikea vastinpari löytyi (kiitos, Saija!), kaikki sujui vauhdikkaasti. Sitä ennen olin kuitenkin henkisesti valmistautunut asiaan parisen vuotta: ollut valmiina nappaamaan tilaisuuteen sitten, kun se eteen tulee. Vaihtoon lähtemisen ajatus on korkeakoulumaailmassa hyvin positiivisesti virittynyt. Opiskelijat lähtevät innoissaan vaihtoon ulkomaille ja myös opettajat käyvät vaihdossa muissa korkeakouluissa.

Työelämässä aivan kaikki eivät näe vaihtoa välttämättä positiivisena. Joillekin sana “vaihto” tarkoittaa ajatusta siitä, että hankalat tai osaamisessaan jumiutuneet ihmiset pannaan puolipakolla vaihtoon. Valitettavasti tällaista ajattelua on nähtävissä sekä työntekijöiden keskuudessa että jopa joidenkin esimiesten puheissa. Taustalla saattavat olla yt-prosessit ja organisaatiomuutokset, joissa työnkuvien muutoksia ja tiimien uudelleenjärjestelyjä joudutaan pakostikin tekemään. Ihmiset pannaan vaihtoon joskus täysin vastoin tahtoaan.

Kilpailu ja vastentahtoisten muutosten kierre johtaa helposti muiden työn kyttäämiseen. Työkaveria oltaisiin mielellään sysäämässä mukavuusalueeltaan pois - ehkä odottaen, että päästäisiin tekemään hänen työtään. Omaa haavetta vaihdosta ei ehkä uskalleta lähteä kyselemään peläten, ettei paluuta omaan työhön enää ole. Ehkä pelätään sitä hankalan ihmisen leimaa. Tällainen ajatuskulku ei käytännössä johda mihinkään hyvään. Kukaan ei opi.

Työvaihto onnistuu, jos se perustuu vapaaehtoisuuteen ja osapuolten aitoon haluun oppia uutta. Pitää olla valmis lähtemään omasta työyhteisöstä ja tutuista kuvioista uuteen tiimiin ja opettelemaan paitsi uusi työ, myös uuden työyhteisön tavat. Myös vaihtajia vastaanottavien yhteisöjen pitää olla valmiita muutokseen, jonka vaihtaja väistämättä tuo mukanaan. Kaikilla osapuolilla pitää olla uteliaisuutta ja jatkuvan kehittymisen asenne kaikkeen tekemiseen. Valmius oppia toisiltaan ja keksiä uutta. Onnekseni olen nähnyt sen toteutuvan täällä Ylessä.

“Tuo, mitä sä teet, vaatii kyllä tietynlaista luonnetta”, lausahti yksi  kollega. Tulkitsin sen positiivisena, jopa lievänä kehuna. Lisäisin lauseeseen vielä “ja asennetta”. Media-alalla työskentelee lähtökohtaisesti uuden luomisesta nauttivia persoonallisuuksia. Kuinka innokkaana sitä arjessaan toteuttaa, se on kiinni asenteesta.

Pohjamudissa, pinnalla

Kolme viikkoa kansankynttilänä on tuonut näkyväksi muutaman pinnanalaisen poreen. Vähän kiehuntaa tekee varmaan hyvää,  vai mitä luulet, Minna?

Pohjamutiin vajoaa, jos vaatii itseltä liikaa. Opetusmateriaalin valmistaminen stressaa edelleen. Sen värkkääminen vie valtavasti aikaani. Eniten stressaa media-alan lainsäädännön ja etiikan kurssi. Että menevät pykälät oikein, ei kokonaan ilman niitäkään voi aiheeseen perehtyä.

Tällä kurssilla toisaalta on ollut itselleni paras anti. Olemme katselleet Teiniäitejä, Seiska Newsiä ja muita keskustelun kirvoittajia. Vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa on - niin kliseiseltä kun se kuulostaakin - energiaa antavaa.

Opetus muuttuu loppukevättä kohden vielä enemmän kädet savessa -tyyppiseksi, mikä vähentää minun yksinpuheluani katederilla. Suunnittelen toki kaiken opetuksen dialogiin pohjaavaksi. Välillä siinä onnistun paremmin.

Pinnalle päin kohoaa, kun uskaltaa luottaa siihen, että homma hoituu, vaikkei ihan joka minuuttia ole valmistellutkaan. Että voi vähän rentoutua, elää hetkessä ja improvisoida. Se ei ole minulle helppoa.

Kolme viikkoa kansankynttilänä on kaikkiaan tuonut yllättävän vähän yllätyksiä. Ison organisaation toimintalogiikka on tuttua. Olen myös sopivalla tavalla teflonia: väliaikainen, kaikkeen ei tarvitse paneutua. Kaukana poissa ovat myös Ylen parlamentaariset työryhmät ja Ison pajan väistömuutot.

Pinnalla keikkuva pää tähyää jo oppimisen mysteeriä. Miten sytyttää opiskelijat oppimaan? Vai onko se edes minun tehtäväni?

Kun vieras saapuu kesken siivouksen

Saija, toivottavasti kurssit ovat jo lähteneet rullaamaan! Kurssien alut ovat aina aluksi todella tiiviitä ja niissä on paljon valmisteltavaa. Kun prossessi lähtee käyntiin ja aletaan tehdä tuotantoja, meininki yleensä tasoittuu. Ollaan oikean työn äärellä. Ryhmäänkin pääsee tutustumaan toisella tavalla kuin luennoilla.

Kaksi viikkoa on nyt takana. Omat tunnelmani ovat monenlaiset, vaihdellen innostuneisuudesta ja uteliaisuudesta hämmennykseen, tarmokkaaseen tekemisen meininkiin ja lievään sekaannuksen tilaan. Yksikössäni on juuri toteutettu organisaatiomuutos, minkä johdosta tiimin uudelleenjärjestäytyminen on edelleen hieman kesken. Yksikkö valmistelee kevääksi myös muuttoa uusiin toimitiloihin. Oman paikan hahmottaminen tiimissä on siis oletettavasti myöskin vielä vaiheessa. Taisin tulla tiimiin väärään aikaan, kesken siivouksen.

Sain ensimmäisenä aamupäivänä kulkukortin, tunnukset ja läppärin sekä pari vihjettä siitä, miten Ylen intrasta löytyy tietoa ja missä intran yhteisöissä kannattaa olla mukana. Juttelin esimiehen kanssa hieman siitä, millaisiin aihealueisiin liittyviä projekteja voisin mahdollisesti kevään aikana tehdä. Konkretiaan emme vielä päässeet, sillä kaikki tiimin varsinaiset jäsenetkään eivät olleet vielä käyneet tarkempaa keskustelua uuden esimiehen kanssa.

Tiesin jo ennen joulua millaiseen vaiheeseen tulen. Olinkin tyytyväinen, että minulla oli jo tullessani kaksi Metropoliasta tuotua projektia, joita saatoin edistää sillä välin kun muut asiat selviävät. Toinen projekteista osuu oikeinkin hyvin sellaiseen vastuualueeseen, joka kontolleni oli ajateltu. Kyse on korkeakouluyhteistyön kehittämisestä erilaisten yhteisten projektien avulla. Lähtökohta on tuttu - olen tehnyt monialaisia yhteistyöprojekteja ennenkin ja nyt tehtäväni on auttaa uusien syntymistä niin, että ne olisivat molempia osapuolia entistä paremmin ja ennakoitavammin hyödyttäviä. Luovien sisältöjen puolella on monta tarvealuetta, joissa voidaan saada aikaan uusia kokeiluja. Uutisillakin oli tarpeita. Innostavaa!

Toista projektiani varten olisin nopeasti tarvinnut pääsyä digitaaliseen arkistoon, mutta oma deadlineni oli niin aikaisin, että jouduin lopulta turvautumaan muihin tiedonlähteisiin. Minulla olisi pitänyt olla pääsy järjestelmään käytännössä jo toisena päivänä, jotta olisin ehtinyt ottaa sen haltuun ja tehdä tarvitsemani haut saman tien. Aion ottaa myöhemmin paremmin aikaa tähän. Sillä välin koetan perehtyä uuteen työhöni ja niihin konkreettisiin toimiin, joita minulta odotetaan.

Minut on nimetty pientiimeihin, joiden on tarkoitus tukea mm. journalistisen työn, sosiaalisen median ja verkon kehittämistoimia. Mitä nämä käytännössä tarkoittavat, siitä en saa vielä otetta. Talossa on nimetty uusia päälliköitä kyseisiin tehtäviin ja he ovat vasta aloittamassa työnsä. On odotettava, että he pääsevät aloittamaan ennen kuin sovitaan HR-tuen tarpeista. Olen kärsimätön, haluaisin jo tietää niin paljon!

Olen jutellut tiimiläisten töistä kahden kesken ja yhdessä ja saanut jonkinlaista aavistusta siitä, mikä kunkin oma vastuualue on ja mitä niihin on aiemmin kuulunut. Kuinka työt jatkossa konkreettisesti kanavoidaan ja toteutetaan, ei kuitenkaan ole ihan vielä selvinnyt. Palvelukuvausta hiotaan ja se julkistetaan vasta reilun kuukauden päästä. Kehityspäivän ryhmätöiden jälkeen on sekava olo.

Tiimini on varsin kiireinen vanhojen projektien kanssa ja juoksee kasaan häntiä niistä. Uuden työntekijän kanssa juttelemiseen liikenee hetki sieltä, toinen täältä. Osa tuntuu tievän minusta enemmän, osa vähemmän. Joillekin olen jo aiemmasta yhteistyöstä tuttu ammattilainen, osa ei vielä oikein tiedä, kuinka minut asemoisi. Emme ole ehtineet vielä tutustua. Ne pientiimit, joissa olen, on kädet täynnä töitä entisten projektien kanssa, mutta ei ehdi tai voi vielä tehdä uusia konkreettisia suunnitelmia. On päätetty, ettei proaktiivisia olla ennen kuin yksiköiden HR-partnerit kertovat toiveensa. Tilauksia tosiaan jäädään odottamaan. Olen onneksi jo saanut tavata kaikki partnerit ja kuulla hieman alustavaa tilannekatsausta heiltä.   

Kaiken kaikkiaan työssäni on vielä paljonkin tyhjäkäynnin tunnetta, vaikka päivät täyttyvät jo ihan iltojakin myöten monelaisesta viestittelystä, tapaamisten järjestämisistä, muistiinpanojen jäsentämisestä ja suunnitteluista. Intran uumeeniin voisi upota tunti- ja päiväkausiksi. Se ei kuitenkaan ole välttämättä kauhean viisasta - intraakin pitää osata lukea valikoiden. Nyt avaan viestejä, jotka tulevat syötteenä sähköpostiin. Ostin myös viime viikolla Sari Torkkolan kirjan Lean-filosofiasta, jota ollaan viemässä Ylen eri yksiköissä läpi. Lueskelen sitä kotona, kun ehdin.

Sain tehtäväkseni järjestää huhtikuussa yleläisille yksipäiväisen tutkivan journalismin työkaluihin liittyvän seminaarin, jonka kouluttajaksi tulee sosiaalisen median tehokäytön guru Henk van Ess. Olen innostunut mahtavasta vieraasta, opin varmasti itse siellä paljon. Minulta pyydettiin myös vierailua Metropoliaan, jossa tutustumme itseopiskelumatareiaalin taltiointiin ja verkko-oppimisympäristöihin. Katsotaan, mitä siitä poikii. 

Olen työssäni tottunut ennakointiin ja proaktiivisuuteen. Toki olen myös ketterä toimija ja vastaan yllättäviin tilauksiin nopeastikin, mutta kaiken kaikkiaan laadukkaaseen työhön tarvitaan aina aikaa. Pelkään, että jään joidenkin vastuualueiden konkreettisia suunnitelmia odottaessani pyörittämään peukaloita, ja sitten kun tilaus tulee, minun pitäisi olla valmis johonkin, mihin en oikeasti ole orientoitunut ollenkaan. Jospa käytänkin odottaessani aikaa väärin?

Vietän viikonlopun lievässä kuumeessa katsoen Netflixistä Downton Abbeyta. Aivot tyhjenevät sopivasti niin, että maanantaiksi suunniteltu vapaapäivä meneekin sujuvasti etätöissä. Noh, parempi saada asioita oikeasti eteenpäin kuin nähdä niistä unta yöllä.

Seuraava pysäkki: Metropolia

 Vuoden alku on sujunut jännittävissä merkeissä. Melkein 18 Yle-vuoden jälkeen hyppäsin kylmään veteen ja ryhdyin kauhomaan kohti uutta. Kevääksi minusta tulee opettaja. Mahdollisuus työnkiertoon yllätti niin nopeasti, etten ehtinyt liiemmin asiaa harkita.

Ammattitaitoa on, muttei muodollista pedagogista pätevyyttä. Joululoma kului opetusmateriaaleja valmistaen. Kinkku paistui, ja minustakin tuntui kypsältä. Olikohan tässä mitään järkeä, Minna? Miten ihmeessä löydän hyvän opettajan reseptin? ("Hyvä ope antaa syödä tunnilla", määritteli yläasteikäinen poikani.)

Ylessä ensimmäinen pestini oli tiedemakasiini Prismassa. Sittemmin olen työskennellyt toimittajana, tuottajana, vastaavana tuottajana sekä kehityspäällikkönä joko journalistisissa tehtävissä tai kehitystehtävissä. Keissejä riittää todella. Viimeisen 10 vuoden aikana toimenkuvani on kuin vaivihkaa täydentynyt fasilitaattorin osaamisella. Se on tarkoittanut satoja työpajoja aivoriihistä konseptien kehittelyyn. Olen tottunut esiintyjä ja tilaisuuksien vetäjä. En ole kuitenkaan mikään ryhmädynamiikan master mind. Välillä saan voimaa ryhmistä, ja välillä ne uuvuttavat totaalisesti. Etukäteen eniten jännittää juuri tämä. Miten pitää oma energiataso ylhäällä?

Kesäkuussa tiedän, mitä tarttuu plakkariin Metropolian toimenkuvasta. Ensimmäisen opetusviikon jälkeen pop up -opettaja nukkuu vielä huonosti, mutta iloitsee siitä, että tuli lähdettyä reissuun.

Saija Uski valmistui filosofian maisteriksi Turun yliopistosta. Ylessä Saija kouluttaa ja kehittää mm. journalismin etiikkaa. Kevään 2016 hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa tv- ja verkkojournalismin lehtorina.

Suuntana Yle

On jännä palata takaisin Yleen, jonka pitkän ja kapean, vakituisen leivän jätin 14 vuotta sitten. Viimeisimmän ohjelmani tein sinne 9 vuotta sitten. Elämä on vienyt monelle sivuraiteelle ja taas takaisin. Yhteistyö myös entisten kollegojen kanssa on syntynyt viime vuosina kuin varkain uudelleen, kun olemme kouluttaneet tulevia tekijöitä yhdessä. Nyt on mielenkiintoista katsoa, mitä voimme tehdä jälleen saman katon alla.

Toimittajuus kutkuttaa minua. Vuosien varrella monet ideat ovat odottaneet varsinaista toimeen tarttumista. Päätoiminen työ opettajana on kuitenkin vienyt kaiken huomion eikä omien journalististen ideoiden toteuttamiselle ole jäänyt aikaa eikä tarmoa.

Syksyllä sain varsinaisen wake up -callin, jota en osannut odottaa, kun eurooppalainen teknologiatapahtuma kutsui kirjoittamaan median edustajana. Koska tapahtuma oli sisällöltään joka tapauksessa työtäni hyödyttävä, työnantajani lupasi maksaa minulle matkat Dubliniin. Ehtona oli, että kirjoittaisin matkasta Metropolian julkaisualustoille ja mainitsisin livetwiiteissäni Metropolian. 

Moni asia olisi varmasti sujunut helpommin, jos toimeksiantaja olisi ollut entinen työpaikkani Yle. Mielsin nykyisen työpaikkani Metropolian ensisijaisesti korkeakouluksi, enkä ensin osannut ajatella, että näin ison talon media-alustat ovat varteenotettavia medioita siinä missä muutkin. Onhan meillä sentään oma, tv- ja radiotuotannon koulutuksen ylläpitämä julkaisu (Taajuus) ja talon työntekijöiden blogit! Kyseinen tapahtuma suhtautui kuitenkin myös bloggaajiin erittäin ennakkoluulottomasti. Puhalsin samassa rytäkässä myös oman uinuneen blogini henkiin ja perustin samalla pari uutta englanniksi. Toki bloggaajana rooli suhteessa tapahtumassa esiteltäviin startupeihin olisi toisenlainen. Menin tapahtumaan journalistina, joka julkaisee juttunsa myös blogeissa. 

Tuleva toimenkuvani Ylessä on vielä hieman hämärä. Tehtävänimikkeeni on kehitystuottaja. Tarkoitus on kehittää sekä sisältöjä että henkilöstöä. Tuon itse tullessani pari yhteistyöprojektia eteenpäin vietäväksi, ja toki mielessä on muutama muu. Ensimmäistä työpäivää edeltävänä sunnuntaina minulla ei ole vielä selvillä, millaisia tehtäviä työnantaja on minulle kaavaillut.

Ensimmäisellä ja toisella viikolla tapaan HR:n partnereita Ylen eri osastoilta. Kuulen, mitä mieltä he ovat henkilöstönsä kehittämisestä ja muista tarpeista. Toivottavasti voin tarjota heille apua. Käytännössä mielestäni on tärkeintä löytää edistyneet vertaiset, jotka opettavat toisiaan. Gurujakin toki tarvitaan. Lupaan löytää heidät. Toivon myös voivani buustata kollegojen tuotantoja suuntiin, joita he etsivät.

Koska työhöni kuuluu miettiä, miten toimittajat parhaiten selviävät työstään, kehittyvät ja kehittävät alaa, pohdin toimittajan ammatti-identiteettiä Metropolian blogiani (Median maailma) varten. Tulin sitten tehneeksi myös pienen kyselyn Tutukivan journalismin yhdistyksen jakamien Lumilapio-palkintojen saajille. Kysyin heiltä, millainen koulutus heillä on. Osan kanssa juttelin toimittajan ammatti-identiteetin muotoutumisesta enemmän. Vaikka suurimmalla osalla oli taustanaan korkeakouluopintoja - osalla loppuunsuoritettuja, osalla ei - he kaikki pitivät tärkeimpänä hyvän toimittajan merkkinä taitoa tehdä luotettavaa, tarkistettua ja hyvin kerrottua sisältöä. Olen samaa mieltä. Tämän taidon oppimista voi koulutuksella hyvin pitkälle auttaa, mutta vasta työ tekee mestarin.

Tilalleni Metropoliaan tulee entinen kollegani Ylen opetusohjelmista, Saija Uski. Hänen uransa on kulkenut päällikköportaita eteenpäin ja nyt hän innostui opettamisesta. Oli hauska löytää yhteinen halu työvaihtoon. Annoin hänelle joitakin materiaaleja ja vanhoja toteutussuunnitelmia ennen joulua. Uskon kuitenkin, että hän tuo koululle paljon ihan uudenlaisia tapoja opettaa uutistyötä, verkkojournalismia tai asiaohjelmien tekemistä. Keissejä hänellä riittää.

Vai mitä, Saija?

Minna Kilpeläinen on koulutukseltaan filosofian ja kasvatustieteen maisteri ja toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun Median osaamisalueella tv- ja verkkojournalismin lehtorina. Kevään ajan hän tekee kehitystuottajan tehtäviä Yle HR:ssä.

Työvaihto alkaa

On ensimmäinen kerta, kun Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Ylen välillä tehdään vaihtarit työntekijöiden kesken. Vastaavaa on tehty aiemmin Arcadan ja Ylen välillä, mutta Metropolian kanssa tämä on pilottikokeilu, joka kestää kevään 2016 ajan.

Pilotin juju on matalan byrokratian työkierrossa organisaatioiden välillä. Kiertoa ei ole haudottu komiteoissa, vaan pantiin nopeasti toimeksi.

Minnan vakituinen työ on Metropoliassa tv- ja verkkojournalismin lehtorina. Saija on yleläinen HR-asiantuntija ja kehityspäällikkö. Kumpikin hyppää mukaan toisen tiimiin.

Tavoitteena on paitsi henkilökohtainen, myös yhtiöiden välinen win-win, molempien hyöty.

Jaamme tässä blogissa kokemuksia vaihdosta, tsemppaamme toisiamme ja ihmettelemme, mitä uusia näkymiä vaihtopaikka tarjoaa. Postaamme tänne tekstejä kerran-pari kuussa. Tulossa on mielenkiintoinen ja hauska kevät!