Kuuluisa kysymys: miltä nyt tuntuu?

Työvaihdon päätteeksi meitä haastatteli kuvitteellinen toimittaja.

Miten ennakko-odotuksenne työkiertoa kohtaan toteutuivat?

S: Toivoin virkistäytyväni, sillä uskon, että jos tekee välillä jotain ihan muuta, aivot saavat uutta virikettä. Tämä toteutui hyvin. Katsoin puoli vuotta kaukaa omaa yhtiötä. Se muuttuu yhä kiihtyvämmällä tahdilla, ja se on minusta hyvä asia.

Toivoin myös oppivani paljon uutta. Tämä toteutui pienemmässä määrin. Taloillamme on samankaltaisia toimintaprosesseja, eikä opetuskaan ollut minulle täysin uutta.
Ennakkoon en pelännyt mitään. Huolet olisivatkin olleet turhia.

M: Omat odotukseni olivat hyvin samankaltaisia kuin Saijan. Virkistymistä, uusia ideoita, mahdollisuuden käyttää omia taitoja toisessa ympäristössä. Monet toiveet toteutuivat tavoilla, joita en etukäteen osannut edes ajatella.

Toivoin pääseväni lähelle Ylen sisältöjen kehittelyä. Kevään aikana viritetyt Yle-Metropolia -projektit veivätkin suoraan sisältöjen ja  toimintatapojen kehityksen ytimeen. Sain myös toisen hienon näköalan aiheeseen, kun tein Transmedialabralle minitutkimuksen transmedian tekemisestä Ylessä.

Toivoin myös saavani mahdollisimman paljon tietoa Ylen kehitystyöstä laajemminkin. Yllätyin monilta osin siitä, kuinka intohimoisesti Ylessä kehitetään teknologiaa, verkkoa ja sosiaalista mediaa entistä paremmalle journalismille sopivaksi. Virkistyinkö: todellakin! Sainko uusia ideoita: monia!

Mikä innosti kevään aikana eniten?

S: Loppukevään kohokohta oli osallistuminen Metropolian uusien opiskelijoiden valintaan. Haku käynnistyi jo huhtikuussa. Tuolloin arvioin ennakkotehtävien onnistumista. Kesäkuun alussa vietimme erittäin intensiivisen ja varmaan hakijoille rankan testiviikon tehtävineen ja haastatteluineen. Nautin joka minuutista.

M: Ylen ja Metropolian sekä laajemmankin korkeakouluverkoston yhteistyön virittäminen innosti kovasti. Oli hienoa nähdä, kuinka energisen uteliaasti yleläiset lähtivät mukaan projekteihin. Samalla syttyi monta uutta pilkettä silmäkulmaan. En malta odottaa uusia avauksia.

Tuliko pettymyksiä?

S: Yritin parhaani puhaltaa luokkahuoneopetukseen vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Vain osin tunnen tässä onnistuneeni. Jotkut opiskelijoista osoittivat heikkoa sitoutumista opintoihin. Ilman pätevää syytä poissa olleet, krooniset myöhästelijät tai muuten vaan sluibailijat harmittivat. Nyt antaisin neuvon itselleni vuoden alkuun: pidä kovaa kuria!

M: Kotipesäni oli HR-tuki, jonka ydintehtäviä en lopulta varsinaisesti tehnyt kuin osaksi työajastani. Ajattelin, etten voisi olla tiimille parhaalla tavalla hyödyksi. Osasto oli juuri muuttanut toimintatapaansa siten, ettei kehitystyö ollut enää varsinaisesti tiimini tehtävä. Minulle annettiin kuitenkin täydet valtuudet tehdä kehitystyötä ja jopa uusia avauksia, joten panokseni ei lopulta mennyt sillä tavalla ohi oman osaston toiminnasta kuin pelkäsin.

Miten arvioisitte omaa panostanne vierailevana työntekijänä?

S: Uudistin opetusta joiltain osin. Päivitin sisältöjä vahvasti työelämälähtöisyyden suuntaan. Kävin koko opettajakunnan kanssa lounaskeskusteluja, joissa molemminpuolinen ymmärrys lisääntyi koskien sekä media-alan muutoksia että oman yhtiön tapaa työstää niitä. Saman padan ääressä istutaan, on kyse koulutuksesta tai julkisesta palvelusta.

M: Sain paljon positiivista palautetta esimerkiksi verkko-oppimisalustan  hankkimisesta Ylen henkilöstökoulutuksen käyttöön. Työ oli odottanut tekijäänsä jonkin aikaa, ja sain viedä projektin sille mallille, että varsinainen kurssien teko voi alkaa. Koin olleeni hyödyksi. Sain myös minitutkimuksestani kiitosta - transmediaiselle kehitystyölle tuli sen kautta uutta pontta.
Uskon solahtaneeni joukkoon aikaansaavana jäsenenä ja tuoneeni taloon uusia ideoita ja varteenotettavia konsepteja. Energiaa virtasi siis molempiin suuntiin.

Mitä viette organisaatioonne tuliaisina takaisin?

S: Virkistyneen minän lisäksi uuden verkoston yhteistyömaailmasta. Opetusmateriaalini pystytään hyödyntämään Ylen sisäisissä koulutusprosesseissa ja toivottavasti myös osana yleisölle tarjottavaa mediakasvatuspalvelua. Varmaan muutakin tarttui mukaan, mutta sitä pystyn arvioimaan vasta vähän haudutettuani tapausta.

M: Vien mennessäni uuden yhteistyömallin Ylen ja Metropolian välille, mallin tehdä yhteisiä projekteja osana koulutusta, työharjoittelupaikkoja, opinnäytetyöprojekteja sekä viisi monialaista projektia syksyllä toteutettavaksi. Osassa tehdään yhteistyötä myös muiden korkeakoulujen kanssa. Useita aihioita odottaa jo seuraavaa kevättä. Vien myös mukana uusia näköaloja ja verkostoja useammankin osaamisalueen käyttöön. Sekä joitakin sellaisia konsepteja, joista en voi vielä laajemmin puhua. ;)

Miltä nyt tuntuu?

S: Ihan mahtavalta. Kaikki sujui niin hyvin, ja seuraavat kiertolaiset ovat jo valmiina vaihtoloikkaan. Minnalle kiitos kollegiaalisesta tuesta, pidimme yhteyttä koko reissun. Paluu omiin, osiin uusiin hommiin ja tuttujen työkavereiden pariin tuntuu sekin huippuhyvältä. Sitä ennen: kesäloma tuntuu nyt erittäin ansaitulta!

M: Todella hienolta ja kiitolliselta. Saimme vaihdon onnistumiseksi upeasti tukea molemmista taloista. Molemminpuolinen hyöty nähtiin ja siihen uskottiin. Oli hienoa voida avata latua kollegoille. Ja kiitos sinulle, Saija! Nyt kesälomalle: akut on ladattava täyteen ensi syksyä varten!

Loppu häämöttää

Saija, kuulostaa todella hienolta, että olet "löytänyt itseäsi" vaihdon aikana. Jotain samankaltaista olen itsekin kokenut. Olen tullut nähdyksi uudella tavalla ja omat näköalani ovat laajentuneet.

Toisaalta näen myös media-alan paineet ja muistan vanhat esteet ja hidasteet, jotka ovat erilaisten projektien toteutusten tiellä. Silti mahdollisuus luoda uutta on Ylessä mielestäni toisenlainen kuin aiemmin. Vaikka Yle on iso ja jähmeä organisaatio, siellä on mahdollista olla myös ketterä.

Mitä omiin duuneihin tulee, niin näinhän siinä kävi, että työvaihtoni loppuajasta tuli kiireisempi kuin uskoinkaan. Yle-Metropolia -hankkeet vaativat paljon suunnittelua Metropolian monen eri alan opettajan, Ylen asiantuntijoiden ja tilaajien sekä muiden korkeakoulujen opettajien kanssa. Uusia ideoita syntyy, ja olen yrittänyt tarttua niihin vielä ennen vaihtoani. Suunnitelmia ja sopimuksia pitkäjänteisemmästä yhteistyöstä tehdään.

Vierailijoiden kurssit on järjestetty ja verkko-oppimisalustan viritys tehty.  Tein jopa pitkästä aikaa vähän kuvaajan ja leikkaajan hommia - kiireessä tuntemattomalla kalustolla ja vuosien jälkeen leikkausohjelman toimintoja muistellen. Teknisen toteutuksen puolesta en laittaisi kyseistä tietoiskutaltiointia yleiseen jakeluun. Ylen ammattilaisten edessä saa jo riittävästi hävetä. ;)

Vielä pitäisi paketoida yhden kyselyn tulokset yhteen. Hommaan käsiksi pääsy viivästyi jonkin verran ja kooste teettää töitä tässä lähdön kynnyksellä.

Asioita jäi paljon myös kesken, kuten oletettavaa olikin. Toivon, että kapulanvaihto, Saija, sinun, muiden tiimiläisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa onnistuu lennosta. 

Tuntuu siltä, että vaihdosta on ollut hyötyä niin itselleni kuin Metropolialle ja Ylelle. Monet kollegat ovat tulleet mukaan uusiin kuvioihin, ja uusia verkostoja on syntynyt Ylessä ja korkeakoulujen välillä moniin suuntiin. Ensi syksynä suunnitellut projektit toteutuvat. Silloin vasta jännää onkin.

Tiedossa ovat myös jo seuraava vaihtajat.

Mutta nyt vielä sorvin ääreen! Kun juhannus koittaa, on aika summata kokemus.

Kymmenen kärjessä

Hienoa, Minna, ihailen jaksavaisuuttasi: iso ponnistus tänä keväänä ja sinulla vaan pukkaa isoja ajatuksia! Minusta tuntuu, että omat voimani rajoittuvat pienten, omaa napaa lähellä liikkuvien asioiden havainnointiin.

Toisaalta niitäkin täytyy välillä noteerata. Tässä kevään kymmenen huippuhetkeäni. Hetkiä, joita ympärillä olevat eivät välttämättä edes huomanneet. Hetkiä, jolloin itse liikahdin ja tein (ehkä itseltäkin piilossa vielä) päätöksiä omasta tulevaisuudesta.

10. Se hetki, kun viimeisen virkkeen piste powerpoint-showssa piirtyi silmiini. Selvisin sittenkin opetusmateriaaliurakasta!

9. Sain tarvittaessa pidettyä kuria luokassa.

8. Kun opiskelijalle syttyi silmiin lamppu ja hän sen valaisemana alkoi siirtyä oikeaan suuntaan.

7. Kun keskustelin opettajakollegojen kanssa muina naisina lounaalla eikä muistanut, että olen vierailevaa henkilökuntaa.

6. Se päivä, kun vastasin selkeästi kaikkiin opiskelijoiden esittämiin kysymyksiin.

5. Kollegat, jotka Ylen käytävillä ilahtuivat nähdessään minun piipahtavan siellä ja kysyivät: “Koska tuut takaisin?”

4. Kun yritin parhaani, mutta mokasin, enkä kuollut.

3. Kävin inspiroivan keskustelun lahjakkaan opiskelijan kanssa.

2. Kollega kiitti hyvin tehdystä työstä.

1. Kun tajusin, että olen itse taas lähempänä sitä, miksi minut on tarkoitettu.

Ei huono kevät!

Puolimatkan krouvi

Matkaa on nyt taitettu puoleen väliin. Reilu kaksi kuukautta on takana ja samanmoinen edessä. Koko ajan olen pitänyt mielessä sitä, että kaikesta mitä teen, olisi jäätävä riittävät muistiinpanot, Saija, sinulle ja muulle tiimille. Näin viestikapula ei tipahda, kun kesäkuun toisella viikolla siirryn taas Metropoliaan. Olen itse saanut hypätä hyvin dokumentoitujen projektien kelkkaan ja saanut kaiken tarvitsemani tiedon tiimiläisiltä täällä. Samaan kuntoon haluan jättää oman osuuteni.

Tässä vaiheessa kevättä, kun niin monta alkua on jo viritetty, alkaa jo miettiä, ehtiikö kaikkea tehdä loppuun tai hyvään vaiheeseen ennen kuin on jo aika lähteä. Tämä on myös jo hetki, jolloin tietää kokemuksen perusteella, miltä vaihtopaikan työ saattaisi tuntua pidemmällä aikavälillä. Meillä molemmilla on ammattitaitoa ja valmiutta tehdä toisen työtä, joten “alan vaihto” joksikin aikaa ei olisi mitenkään ihmeellistä.

Itse voin rehellisesti sanoa, että mielelläni jatkaisin joidenkin Ylen hommien kanssa vielä syksyllä. Entäpä sinä, Saija, voisitko nähdä itsesi jatkossakin opettajana? Saammeko sinusta vakituisen vierailijan myös tulevaisuudessa? Tiedän, että olet tehnyt järeää työtä esim. medialainsäädännön kurssin kanssa, joten olisi kyllä mahtavaa, jos voisit käydä vetämässä sen toistekin.

Yle-aika on hyödyttänyt minua jo nyt todella paljon. Olen saanut aitiopaikalta seurata median kuumimpien trendien ja varsinkin mediateknologian kehittymistä. Yksi niistä on 360 asteen videokuvaus ja interaktiivinen virtuaalitodellisuus, johon olen päässyt tutustumaan suomalaisen virtuaalimaailmaa kehittävän yhteisön, FIVR:in, demojen kautta. Koululta käsin en ehkä olisi hoksannut hankkiutua demopäivään, johon sain nyt kutsun työkaverilta täällä.

Työpaikkaruokalan liepeillä Isossa pajassa oli pystyssä demo, johon sain vietyä myös Metropolian kollegan suunnittelupalaverin päätteeksi. Samalla myös Ylen kollegani ottivat aikaa kokeilla samaa virtuaalimaailmaa. Mukava, pieni, yhteistä ideointia virittelevä kokemus. Tätä ei olisi ehkä yhtä helposti tapahtunut koululla.

Täällä ollessa olen rohkeammin kysellyt projekteihin mukaan opettajakollegoja, joiden kanssa en aiemmin ole tehnyt yhteistyötä. Olemme hiihdelleet samoilla käytävillä ja istuneet samoissa kokouksissa, mutta emme ole hoksanneet voivamme vetää yhteisiä kursseja. Olemme nyt inspiroineet toisiamme tarttumaan aihealueisiin, joiden opettamista olemme jo omilla tahoillamme aiemminkin miettineet, mutta joita ei välttämättä ole vielä edes opetussuunnitelmassa. Tämä vaihto on ainakin omalta osaltani jouduttanut niiden ottamista työn alle.

Ylessä ollessa olen myös entistä enemmän miettinyt yhteistyötä muiden korkeakoulujen kanssa. Projektilähtöisesti ajatellessa miettii, missä asioissa kukin korkeakoulu on parhaimmillaan, ja mistä erilaista osaamista, laitteistoa, kalustoa ja työtiloja haalisin, jos olisin Ylen tuottaja. Korkeakoulujen yhteistyötä on toki tehty pitkään ja paljon ilman mediatalojakin. Olen omien opettajakollegojen kautta tutustunut myös esimerkiksi Aallon opettajiin, joihin omilla opettajakollegoillani oli jo hyvä kontakti. Pääsiäisen jälkeen käyn Mediapoliksessa ja kuulen heidän hyvistä yhteistyökäytännöistään.

Ylen suunnasta katsoen en pidä muita korkeakouluja tai mediataloja toisilleen uhkana, vaan näen paljon uusia hyötyjä yhteistyölle. Naiivi ei tietenkään pidä olla, sillä näinä aikoina monen korkeakoulun ja mediatalon yksilöt ja yksiköt ovat olleet irtisanomis-, lopettamis- ja yhteensulauttamisuhan alla. Jotkut muut mediatalot ja muutamat poliittiset päättäjät ovat alkuvuoden aikana ryöpyttäneet Yleä tavalla, jota on ollut hieman hämmentävää seurata. Eikö Yle tee sille lakisääteisesti kuuluvaa tehtäväänsä? Eikö Yle saisi kehittyä verkkojournalismissaan? Eivätkö toisaalta muut mediatalot voi rauhassa kehittää omaa audio- ja videoilmaisuaan ja muuta uusien teknologioiden mahdollistamaa kerrontaansa? Miten tarkkaan tutkittu journalismi olisi millekään puolueelle uhka?

Vaikka muutokset voivat joskus olla yllättävän nopeita, nämä asiat tuskin ratkeavat tämän kevään aikana. Muutos on jatkuvaa, mennään siis virran mukana.

Välitodistus

Hiihtoloma katkaisi intensiivisen alun opettajan hommissa. Nyt henki kulkee jo vähän vapaammin. Opetusmateriaaleja ei enää samalla "jollei taidolla, niin raivolla" -mentaliteetilla tarvitse rakentaa.

Mitenköhän mulla sujuu, noin yleisesti?

Palautetta voi saada niin monella tavalla. Kokenut opettaja voi käytävällä kysäistä noviisilta, kuinka sujuu, ja jakaa vinkin koskien aikatauluja. Lounaalla voi seniori kertoa omista tavoistaan valmistella työläitä kursseja. Tiimi voi jakaa tehtäviään tasapuolisesti, niin että tulee olo täysivaltaisesta jäsenyydestä. Mielipiteiden ja näkemysten kysyminen, toisen huomioiminen, palautetta kaikki tyynni. Olen myös vastaanottanut suoraa kehua ja tsemppiä kollegoilta. Tunnen itseni arvostetuksi jäseneksi tässä opettajakunnassa.  En tiedä miten liittyminen väliaikaiseen yhteisöön voisi paremmin mennä.

Opiskelijoilta olen myös itse hakenut palautetta opetustyöstä. Palaute on ollut rakentavaa, mieltäni kohottavaa ja opetustyötä motivoivaa. Parhaat palat kätken sydämeeni ja otan esiin synkällä hetkellä.

Kun ihmiset kuulevat Minnan ja minun työkierrosta, enemmistö reagoi huudahtamalla: "Vau!" Tarkempi keskustelu paljastaa, että mahtavaksi koetaan lähinnä kaksi asiaa:
1. joku lähtee toiseen organisaatioon (melkein) tuosta vaan
2. organisaatio päästää jonkun lähtemään/ ottaa vastaan vaihdokkaan.

Ja onhan siinä eroa, hakeutuuko itse satelliitiksi vai ammutaanko ilmaan pyytämättä.

Tämä kevät on henkilökohtaisen kehittymisen aikaa. Mielentilani on vahvasti prosessoiva. Parhaimmillaan se tuo jotain uutta tai toisin tekemistä myös omalle organisaatiolleni. Mitä, jää nähtäväksi.

Vaihtoon: päästä vai joutua?

Kuuden viikon vaihtariajan jälkeen on mukava kertoa, että hommat ovat alkaneet rullata kiinnostavalla tavalla. Hitaan alun jälkeen isommat ja pienemmät rattaat ovat lähteneet liikkeelle.

Tapaamiset sosiaalisen median ja journalismin kehittämiseen keskittyneiden ihmisten, tilaus- ja julkaisuprosesseissa mukana olevien ammattilaisten ja prosesseja kehittävien henkilöiden kanssa ovat tuoneet valtavasti lisää ymmärrystä siitä, mitä Ylessä ja alalla tapahtuu. On ollut mukava tavata ihmisiä, joiden kanssa olen aiemmin tehnyt työtä ja tutustua uusiin tuttavuuksiin.

Myös oman osaston uudet toimintaperiaatteet alkavat olla selvillä ja palvelulupauksen suunnittelu on toiminut Google Drivessa vaivattomasti. Erilaisten tukipyyntöjen palveluprosesseja on pikatestattu ja vaikuttaa siltä, että myös osastoille on helppo viestiä, mitä meiltä voi pyytää ja mitä ei.

Yle-Metropolia  -yhteistyö on poikinut lyhyessä ajassa useita innostavia projekteja. Sisäisiin koulutuksiin tarvittavan verkko-oppimisalustan valintaa puuhatessa on ollut hauska hyödyntää aikaisempia verkostoja ja tutustua uusiin. Verkostojen virittely ja match making onkin puuhaa, johon uppoaa mielellään.

Olen ollut iloisesti yllättänyt  siitä, kuinka eri elämänvaiheissa luodut verkostot yhdistyvät nykyisessä työssäni. Tuntuu myös mukavalta, että täällä arvostetaan sitä, mitä minulla on annettavana. Se osaaminen, jota on Metropoliassa ollessa pitänyt itsestään selvänä, on tullut Ylessä uudenlaiseen käyttöön.

Minulta on myös kyselty työvaihdon sujumisesta ja varovaisesti udeltu, millä tavalla vastaavanlaiseen vaihtoon voisi päästä. Opettaminen tai muu työ talon ulkopuolella kiinnostaa, mutta useilla on myös toive päästä vaihtamaan jonkun kanssa paikkaa Ylen sisällä. Kaikille ei välttämättä ainakaan heti löydy paria, jonka kanssa voi suoraan vaihtaa paikkaa. Silloin pitäisi järjestellä työkiertoa, jossa liikkeelle lähtee useampi henkilö. Se vaatii toki huomattavasti enemmän järjestelyjä sekä vaihtoon lähtijöiltä että varsinkin esimiehiltä.

Oma vaihtoni tapahtui yllättävän nopeasti ja vaivattomasti. Kun oikea vastinpari löytyi (kiitos, Saija!), kaikki sujui vauhdikkaasti. Sitä ennen olin kuitenkin henkisesti valmistautunut asiaan parisen vuotta: ollut valmiina nappaamaan tilaisuuteen sitten, kun se eteen tulee. Vaihtoon lähtemisen ajatus on korkeakoulumaailmassa hyvin positiivisesti virittynyt. Opiskelijat lähtevät innoissaan vaihtoon ulkomaille ja myös opettajat käyvät vaihdossa muissa korkeakouluissa.

Työelämässä aivan kaikki eivät näe vaihtoa välttämättä positiivisena. Joillekin sana “vaihto” tarkoittaa ajatusta siitä, että hankalat tai osaamisessaan jumiutuneet ihmiset pannaan puolipakolla vaihtoon. Valitettavasti tällaista ajattelua on nähtävissä sekä työntekijöiden keskuudessa että jopa joidenkin esimiesten puheissa. Taustalla saattavat olla yt-prosessit ja organisaatiomuutokset, joissa työnkuvien muutoksia ja tiimien uudelleenjärjestelyjä joudutaan pakostikin tekemään. Ihmiset pannaan vaihtoon joskus täysin vastoin tahtoaan.

Kilpailu ja vastentahtoisten muutosten kierre johtaa helposti muiden työn kyttäämiseen. Työkaveria oltaisiin mielellään sysäämässä mukavuusalueeltaan pois - ehkä odottaen, että päästäisiin tekemään hänen työtään. Omaa haavetta vaihdosta ei ehkä uskalleta lähteä kyselemään peläten, ettei paluuta omaan työhön enää ole. Ehkä pelätään sitä hankalan ihmisen leimaa. Tällainen ajatuskulku ei käytännössä johda mihinkään hyvään. Kukaan ei opi.

Työvaihto onnistuu, jos se perustuu vapaaehtoisuuteen ja osapuolten aitoon haluun oppia uutta. Pitää olla valmis lähtemään omasta työyhteisöstä ja tutuista kuvioista uuteen tiimiin ja opettelemaan paitsi uusi työ, myös uuden työyhteisön tavat. Myös vaihtajia vastaanottavien yhteisöjen pitää olla valmiita muutokseen, jonka vaihtaja väistämättä tuo mukanaan. Kaikilla osapuolilla pitää olla uteliaisuutta ja jatkuvan kehittymisen asenne kaikkeen tekemiseen. Valmius oppia toisiltaan ja keksiä uutta. Onnekseni olen nähnyt sen toteutuvan täällä Ylessä.

“Tuo, mitä sä teet, vaatii kyllä tietynlaista luonnetta”, lausahti yksi  kollega. Tulkitsin sen positiivisena, jopa lievänä kehuna. Lisäisin lauseeseen vielä “ja asennetta”. Media-alalla työskentelee lähtökohtaisesti uuden luomisesta nauttivia persoonallisuuksia. Kuinka innokkaana sitä arjessaan toteuttaa, se on kiinni asenteesta.

Pohjamudissa, pinnalla

Kolme viikkoa kansankynttilänä on tuonut näkyväksi muutaman pinnanalaisen poreen. Vähän kiehuntaa tekee varmaan hyvää,  vai mitä luulet, Minna?

Pohjamutiin vajoaa, jos vaatii itseltä liikaa. Opetusmateriaalin valmistaminen stressaa edelleen. Sen värkkääminen vie valtavasti aikaani. Eniten stressaa media-alan lainsäädännön ja etiikan kurssi. Että menevät pykälät oikein, ei kokonaan ilman niitäkään voi aiheeseen perehtyä.

Tällä kurssilla toisaalta on ollut itselleni paras anti. Olemme katselleet Teiniäitejä, Seiska Newsiä ja muita keskustelun kirvoittajia. Vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa on - niin kliseiseltä kun se kuulostaakin - energiaa antavaa.

Opetus muuttuu loppukevättä kohden vielä enemmän kädet savessa -tyyppiseksi, mikä vähentää minun yksinpuheluani katederilla. Suunnittelen toki kaiken opetuksen dialogiin pohjaavaksi. Välillä siinä onnistun paremmin.

Pinnalle päin kohoaa, kun uskaltaa luottaa siihen, että homma hoituu, vaikkei ihan joka minuuttia ole valmistellutkaan. Että voi vähän rentoutua, elää hetkessä ja improvisoida. Se ei ole minulle helppoa.

Kolme viikkoa kansankynttilänä on kaikkiaan tuonut yllättävän vähän yllätyksiä. Ison organisaation toimintalogiikka on tuttua. Olen myös sopivalla tavalla teflonia: väliaikainen, kaikkeen ei tarvitse paneutua. Kaukana poissa ovat myös Ylen parlamentaariset työryhmät ja Ison pajan väistömuutot.

Pinnalla keikkuva pää tähyää jo oppimisen mysteeriä. Miten sytyttää opiskelijat oppimaan? Vai onko se edes minun tehtäväni?